Blogi Miksi emme myy Pikkuvihreässä polttavia käymälöitä?

Miksi emme myy Pikkuvihreässä polttavia käymälöitä?

Polttava käymälä on ilman vettä toimiva käymälä, joka polttaa sähkövastuksen avulla kaiken käymäläjätteen – sekä nestemäisen että kiinteän – tuhkaksi. Ennen jokaista käyttökertaa laitetaan käymälään suojapussi, käydään asioilla ja käynnin jälkeen jäte tippuu alas polttokammioon suojapussin kera. Käymälä huolletaan tyhjentämällä tuhka-astia säännöllisin väliajoin. Näitä polttavia käymälöitä markkinoidaan voimakkaasti ja monet asiakkaat ottavat meihinkin yhteyttä kyselläkseen niistä. Monia houkuttelee myyntilauseet, joissa kerrotaan lopputuotteena käytöstä tulevan vain tuhkaa jonka voi sirotella pihalle – mikä sinänsä pitää paikkansa. Hieman ongelmallista on, että tämä on vain osa polttavan käymälän käyttöön liittyvistä asioista, jotka tulisi ottaa huomioon.

Me Pikkuvihreässä teimme vuonna 2019 päätöksen jättää kaikki polttavat käymälät pois valikoimistamme. Haluamme seuraavassa hieman avata, mitkä syyt johtivat tähän päätökseen.

Runsas energiankulutus

Käymäläjäte on kokonaisuudessaan 80-90%:sti vettä – myös se kiinteä tavara. Maalaisjärjellä voi päätellä, että veden polttaminen vaatii paljon energiaa. Useimpien markkinoilla olevien polttavien käymälöiden tehon tarve on 1500-2000 W ja sekin on usein laskettu silloin kun tuhka-astia on tyhjä. Täysinäinen tuhka astia saattaa jopa tuplata sähkönkulutuksen. Ruotsissa onkin jo joillakin vilkkailla mökkipaikkakunnilla kielletty uusien polttavien käymälöiden asennukset, koska sähköverkko on ylikuormittunut ja vaaratilanteitakin on ollut.

Polttavien käymälöiden tehon tarve vaihtelee 1500-2000 W riippuen kuinka usein käymälää viitsii huoltaa.

Hajuhaitat muille

Samalla maalaisjärjellä voi jatkaa päättelyä, että kun käymälätuotoksia poltetaan, syntyy piipun päästä hajuja, jotka eivät ole toivottuja. Hajut eivät myöskään aina leijaile taivaan tuuliin, vaan päätyvät vallitsevan tuulensuunnan mukaisesti esimerkiksi terassille, pihapiiriin tai usein myös mökkinaapurin harmiksi. Tämä saattaa tulla yllätyksenä käyttöönoton jälkeen ja jopa kiristää välejä naapurustoon.

Käymäläjätteen poltto ei ole hyväntuoksuista hommaa.

Vaativa huolto

Lisääntyneen kysynnän vuoksi polttavat käymälät ovat myös kehittyneet viime vuosina voimakkaasti. Niihin on tullut mukaan paljon elektroniikkaa. Niille on määritelty huoltovälit ja ne pitää hoitaa valtuutetussa liikkeessä. Harva on varautunut käyttämään pyttyä huolloissa, etenkin kun käyttöpaikat mökeillä eivät sijaitse lähellä huoltoa.  Lisääntynyt tekniikka altistaa laitteita myös toimintahäiriöille ja vikakoodeja pitää osata itse tulkita ja kuitata.

Kuva yhden polttavan käymälän huoltoohjeista.

Epäekologisuus

Meidän luopumispäätöksessämme painoi kuitenkin ehkä eniten epäekologisuus: kun reippaalla sähkönkulutuksella poltetaan taivaan tuuliin kaikki arvokkaat ravinteet, kuten fosfori, joka on muutenkin maapallolta loppumassa, me totesimme että emme voi olla tässä enää mukana.

Luonnon oma kiertokulku katkeaa, jos ravinteet hävitetään polttamalla.

Mikä vaihtoehdoksi?

Viimeisimmässä blogissamme (linkki) kirjoitamme kuivakäymälän valinnasta – onneksi on vaihtoehtoja polttaville käymälöille – ja vieläpä erittäin hyviä sellaisia. Koska työskentelemme päivittäin näiden asioiden parissa, koemme velvollisuudeksemme jakaa kokemuksiamme rehellisesti. Jos kuitenkin päädyt hankkimaan polttavan käymälän, suosittelemme, että pidät varavaihtoehdon saatavilla. Huussi voi olla yllättävän hyvä olemassa, jos vaikka sähkökatkos iskee ja sillä saa etenkin kesäaikaan vähennettyä sähkönkulutusta.

mikä kuivakäymälä sopisi meille
Jos vielä mietit, mikä käymälä sopisi meille, lue artikkelimme aiheesta.

Artikkeli: Mikä kuivakäymälä sopisi meille?

Jatkamme kuitenkin polttavien käymälöiden suojapussien (linkki) sekä tarvikkeiden myyntiä palvellaksemme Pikkuvihreän asiakkaita vuosien varrelta.

Mietitkö vaihtoehtoa polttavalle käymälälle? Jätä meille yhteystietosi niin otamme yhteyttä mahdollisimman pian:

Jätä yhteydenottopyyntö

Loading...

Jätä soittopyyntö

Loading...

Lue myös