Blogi Mökkivessa perheen saarimökille – Osa 1: Käymälän valinta
Mökkivessa perheen saarimökille

Mökkivessa perheen saarimökille – Osa 1: Käymälän valinta

Vähän nolottaa myöntää, että vaikka kuinka olemme yrittäneet täällä saaressa totutella huussiin ensimmäiset kolme mökkikesää, niin ei se vieläkään ole koko perheen juttu. Osalle meidän perheestä huussi on ok, mutta osa meidän porukasta kaipaisi myös mökille sellaista kaupunkivessan fiilistä. Emme ole yksin – moni mökkeilijä tuntuu nyt pohtivan muita vaihtoehtoja vanhan kunnon huussin tilalle tai ainakin lisäksi.

Lähdin selvittämään löytyisikö saarimökille wc-ratkaisua, joka toimisi mökkipaikkaamme, jossa on kantovesi ja sähköt. Mökkeilemme ahkerasti aikalailla ympäri vuoden ja mökillä viettää aikaa perheemme lisäksi usein useampia ystäviä ja sukulaisia. Wc on siis kovassa käytössä.

Mökkivessan valintaperusteeksi meille nousi 8 tärkeintä kriteeriä:

  1. Helppokäyttöinen, niin lapsille kuin aikuisillekin
  2. Käyttömukavuudeltaan kotivessan fiilis, mielellään wc:n istuinosa näyttäisi peruspöntöltä.
  3. Kestävä ja toimintavarma: Mökillä on toisinaan sähkökatkoja, karujakin sääolosuhteita. Wc:tä pitää voida käyttää ympäri vuoden.
  4. Toteutettavissa helposti saareen, jossa ei ole vesi- ja viemäriverkostoa
  5. Sopii aktiiviseen mökkikäyttöön: Meitä mökkeilee saaressa usein oman perheen lisäksi isovanhemmat, ystäväperheitä ja muita sukulaisia.
  6. Vastuullinen ja ekologinen: Halusimme, että wc on ympäristöystävällinen ja ekologinen, vaikka toisikin kaupunkivessan mukavuudet.
  7. Järkevän hinta-laatusuhde: Hankintahinta ja käyttökustannukset tulee olla kohtuulliset.
  8. Ylläpidon täytyy olla helppoa ja siistiä

Aluksi olin varma, että polttava wc olisi meille oikea ratkaisu – miksi muutin mieleni?

Nettiä selaillessa nousi wc-vaihtoehdoista aluksi selkeästi ykköseksi polttava wc ja toisena jäädyttävä wc. Lähinnä ne vaikuttivat olevan lähimpänä “kotivessaa” käyttömukavuudeltaan.

Jäädyttävä wc olisi ollut hiukan polttavaa edullisempi. Tyhjennys ei kuitenkaan houkutellut, eikä meillä saaressa olisi oikein ollut fiksua paikkaa jälkikäsitellä jäätyneitä kakkoja.

Olin varma, että polttava wc täyttäisi kaikki kriteerit – paitsi kriteerin järkevästä hankintahinnasta. Polttava wc maksaa nimittäin tuhansia euroja ja netistä löytyvien käyttökokemusten ja ystäviltä saatujen suositusten perusteella polttavissa vessoissa on todellakin eroja eikä halvinta olisi kannattanut ostaa.

Mitä enemmän perehdyin polttavien vessojen vaihtoehtoihin ja toimintaan huomasin, että monella oli ollut haasteita käyttövarmuudessa. Vaikka monissa polttavissa vessoissa on varajärjestelmä sähkökatkojen varalta, jäin miettimään mitä tehdään kun saaressa sähköt voivat olla poikki useammakin tunnin. Lisäksi ekologisuus jäi mietityttämään – onko polttava nyt sittenkään fiksu valinta.

Itselleni uusi vessavaihtoehto kompostoiva wc, jonka posliinipönttö tuo kotivessan mukavuudet saareen

Jostain internetin syövereistä löysin kompostoivan wc:n, joka näytti aivan kotivessalta mutta on silti kompostoiva. Itselleni tämä oli uusi ratkaisu, johon en ollut aiemmin törmännyt.

Nopealla tarkastelulla yllätyin, että Green Toilet Lux täytti kaikki asettamamme kriteerit.

Koska se yhdistää ympäristöystävällisyyden ja helppokäyttöisyyden tavalla, joka sopii hyvin moderniin mökkielämään. Myös meille, jotka kaipaamme kaupunkikodin vessamukavuutta mökille.

Tässä meidän wc-vaihtoehdot vielä listattuna:

Perinteinen huussi: nostalgiaa ja perinteitä – ei kuitenkaan tuo samaa kotivessan käyttömukavuutta vaikka kuinka hienon siitä tekisi

Huussi on monelle suomalaiselle tuttu ja osa mökkielämää. Se on yksinkertainen, edullinen ja toimii ilman sähköä tai vettä. Huussin suurin etu on sen helppous ja vähäinen tekninen vaatimus.

Plussat:
  • Edullinen hankinta ja käyttökustannukset
  • Toimii ilman sähköä ja vettä
  • Helppo rakentaa ja ylläpitää
Miinukset:
  • Vaatii säännöllistä tyhjennystä ja kunnossapitoa
  • Ei tarjoa samaa mukavuutta kuin sisävessa

→ meidän toiveena oli saada kotivessan käyttömukavuutta. Lisäksi vuosittain vierailevat ulkomaalaiset ystävät ja sukulaiset kaipaavat kotivessan mukavuutta.

Polttava wc: kotivessan mukavuus, ei kovin ekologinen ja korkea hankintahinta hirvittää

Aluksi olimme varmoja, että polttava wc olisi oikea valinta. Polttava wc käsittelee jätökset polttamalla ne korkeassa lämpötilassa tuottaen tuhkaa, joka on helppo hävittää. Polttavat wc:t ovat käytännöllisiä ja hajuttomia, ja ne eivät vaadi vesiliitäntää tai viemäröintiä.

Plussat:
  • Siisti ja hajuton, ulkonäöltää liki kotivessaa
  • Ei vaadi vesiliitäntää tai viemäröintiä
  • Helppo käyttää
Miinukset:
  • Korkeat hankinta- ja käyttökustannukset

Polttavan wc:n kustannus, on per wc-käynti noin 0,15-0,60€. Meillä on monesti ystäväperheitä mökillä, jolloin esimerkiksi 8 ihmistä käy wc:ssä noin 3-5 kertaa päivässä. Isolla porukalla wc:n käyttökertoja tulee siis helposti viikossa tulee noin 168-280. Pelkästään viikon aikana polttavan wc:n käyttökustannus on 25-168€. Vuositasolla meille reilusti mökkeileville puhutaan jos monista sadoista euroista.

  • Vaatii sähköä tai kaasua
  • Säännöllinen huolto tarpeen
  • Ei täysin hiilineutraali
  • Vaatii toimiakseen aina pussin, joka asetetaan pöntön pohjalle
  • Vaatii monesti huussin lisäksi – harvalla ainoana vessana käytössä

→ Polttava wc vaikutti lupaavalta, mutta käyttökustannukset ja ympäristövaikutukset saivat meidät miettimään muita vaihtoehtoja.

”Lopulta päädyimme Green Toilet Lux -kompostoivaan wc:hen sen ekologisuuden ja helppokäyttöisyyden vuoksi.”

Jäädyttävä wc: mukava, mutta jätösten tyhjennys ei houkutellut

Toinen vaihtoehto, jota harkitsimme, oli jäädyttävä wc. Tämä wc jäädyttää jätökset, mikä estää hajujen syntymisen ja tekee wc:n käytöstä erittäin siistiä.

Plussat:
  • Hajuton ja siisti
  • Helppokäyttöinen
  • Ei vaadi vesiliitäntää tai viemäröintiä
Miinukset:
  • Vaatii sähköä, mikä voi olla haasteellista saarimökissä
  • Säännöllinen tyhjennys tarpeen
  • Korkeahko hankintahinta

→ Jäädyttävä wc olisi tarjonnut mukavuutta, mutta sähkönkulutus ja tyhjennyksen tarve eivät olleet meille ihanteellisia saarimökin olosuhteissa.

Kompostoiva wc: vastuullinen ja ekologinen vaihtoehto

Lopulta päädyimme Green Toilet Lux -kompostoivaan wc:hen sen ekologisuuden ja helppokäyttöisyyden vuoksi. Kompostoiva wc ei vaadi vesiliitäntää tai viemäröintiä, ja se muuttaa jätökset kompostiksi, jota voidaan hyödyntää mökin ympäristössä maanparannusaineena.

Plussat:
  • Ulkonäöltään kotivessaa vastaava posliinipönttö, joka on helppo pitää puhtaana
  • Helppokäyttöinen lapsille ja aikuisille!
  • Täysin hajuton
  • Sopii myös ainoaksi vessaksi mökille, myös silloin kun porukkaa on enemmän ja mökkipäiviä paljon (toisin kuin esimerkiksi polttava wc, jonka lisäksi monilla on huussi)
  • Ekologinen ja vastuullinen
  • Ei vaadi vesiliitäntää tai viemäröintiä – sopii siis vedettömille mökeille mainiosti
  • Pitkäikäinen ja kestävä, toimintavarma – voi käyttää ympäri vuoden
  • Energiatehokas – yhteensä kustannuksia syntyy muutama euro vuodessa (vertaa esim polttavan wc:n hintaan, jossa yksi wc-käynti maksaa noin 0,15-0,60€, vuosimaksu käytöstä voi olla siis useita satoja euroja).
  • Kohtuullinen hankintahinta, ei juurikaan käyttökustannuksia
  • Siisti huolto – ei tyhjennetä, vaan täyden astian tilalle vaihdetaan tyhjä ja täysi odottelee maatumista. Astiassa maatuneet jätökset voidaan suoraan käyttää multana.

*****

 

Seuraavassa kirjoituksessaan Henna kuvaa itse käymälärakennuksen suunnittelua.

Seuraa Hennan ja Antin mökkielämää Instagramissa: Tovi saaressa

Jätä yhteydenottopyyntö

Loading...

Jätä soittopyyntö

Loading...

Keitä me olemme 2025

Keitä me olemme

Me Pikkuvihreät olemme 30-vuotias perheyritys. Kuivakäymälät, kompostointi sekä jätevedet ovat meidän erikoisalaamme. Palvelemme kaikkia – ota siis yhteyttä!

Lue myös